Suomen Mudiyhdistys - SUMU ry:n hallitus v. 2019

 

 
Henkilön Eeva-Stiina Iitu Hatakka kuva. Olen Eeva-Stiina "Iitu" Hatakka ja mudin omistaja vuodesta 2005. Nykyiset mudini ovat BH PAIM-T C.I.B FI MVA DK MVA LV MVA Takkutukan Pikkuhukka "Jekku", PAIM-E FI MVA LV MVA Takkutukan Pohjantähti "Hipsu" sekä Takkutukan Hehku "Pullervo". Harrastan koirieni kanssa hakua, jälkeä, tokoa, rally-tokoa ja agilityä sekä tietenkin lenkkeilyä. Joskus käymme näyttelyissä ja paimentamista olen kokeillut kaikkien mudieni kanssa.

Suomen Mudiyhdistyksen puheenjohtajana olen aikaisemmin toiminut viisi vuotta ja nyt yhden välivuoden jälkeen palasin tehtävään. SUMU ry:n haluaisin olevan jokaisen mudiharrastajan yhdistys, joka tekee rotua tunnetuksi ja järjestää jäsenilleen tapahtumia.

Olen Sanna Laine-Evans, yksi SUMU:n perustajajäsenistä ja nykyinen hallituksen jäsen. Hankin ensimmäisen mudini Tempun (Madraz-Bunda Azazello) vuonna 1995 ja mudit ovat siitä lähtien "kuuluneet kalustoon" (tällä hetkellä kotoa löytyy viisi). Olen aiemmin kilpaillut koirineni mm. tottelevaisuus- ja palveluskoirakokeissa, mutta nykyisin harrastus painottuu erityisesti rotujen alkuperäiskäyttöön, paimennukseen. Olen kasvattanut mudeja pienimuotoisesti Takkutukan kennelnimellä vuodesta 2005 alkaen, yhteensä kymmenen pentuetta.

SUMU:ssa on mukava toimia ja harrastaa, toivottavasti nähdään mahdollisimman monen kanssa esimerkiksi paimennuksen merkeissä!

Henkilön Minna Mynttinen kuva. Olen Minna Mynttinen ja toimin SUMU ry:n sihteerinä nyt kolmatta vuotta. Laumaamme kuuluu mu FI KVA M-14, HK3, Takkutukan Rekkamies "Miska" (s 2009), tiibetinterrieri Reiska (s 2006) ja bodercollie Sisu (s 2015). Itselleni sydäntä lähinnä ovat pk-lajit, erityisesti haku ja EK. Miskasta tuli haun Suomenmestari 2014. Lisäksi harrastellaan agilityä, tokoa ja jälkeä. Toivoisin, että mudeja nähdään myös jatkossa pk- ja pelastuskoira-lajien parissa, sillä uskon mudin ominaisuuksiin palvelus- ja pelastuskoirana.

SUMU ry:n hallitukseen lähdin mukaan, koska olemme saaneet mudi-ihmisiltä Miskan kanssa aina paljon tukea ja kannustusta kaikessa. Halusin vastavuoroisesti tehdä jotain rodun ja harrastajien hyväksi.

Olen Henna Pöysti, SUMU:n jäsensihteeri, tuore mudiharrastaja ja SUMU:n jäsen vasta toista vuotta. Mudeja minulla on kotona yksi, Polkka-niminen narttu (JV-17 HeJW-17 PMJV-17 Take One Just Like Magic, s. 2016). Polkan lisäksi meillä asustavat kääpiöpinserit Penni ja Pitsi. Olen tutustunut monenlaisiin koiraharrastuksiin vuosien varrella, mutta ykköslajini on jo vuosia ollut agility. Agin lisäksi harrastamme laumani kanssa mm. näyttelyitä ja mejää.

SUMU:ssa haluan auttaa osaltani mudiharrastajien yhteisten asioiden pyörittämisessä ja yhteisten tapahtumien järjestämisessä.


Henkilön Anni Petäjoki kuva.

Olen Anni Petäjoki, SUMU:n rahastonhoitaja. Mudeja löytyy periaatteessa neljä. Kotoa oma kasvatti Nila (Pienileijona, s. 2018) Entisen mieheni kanssa yhteiset Aarre (Mustapippurin Onnenonkija, s. 2006), Ilona (Mustapippurin Rockrinsessa, s. 2008) ja veljeni kanssa yhteinen Stara (Mustapippurin Hullunhauska, s. 2014). Tämän lisäksi löytyy lk hollanninpaimenkoirat Taika ja Råna. Harrastuksia on monenlaisia ehtinyt kokeilla; tokoa ja hakua vähän, rallytokoa lähes siitä asti, kun laji tuli Suomeen ja nyt sydämen ja ajan on vienyt agility. Näyttelyitä toki kierrelty myös, ulkomailla varsinkin.

SUMU:n toiminnassa toivon olevani enemmän hyödyksi kuin haitaksi ja nyt kun Johanna on monta vuotta hoitanut rahastonhoitajan hommia, on hän ansainnut tauon.


Olen Kaisa Laitinen ja aivan uusi mudi-ihminen. Kovasti yritin saada mudistin arvonimeä jo vuonna 2016 mutta muutaman mutkan kautta ihan Simona odotettu pentu syntyikin vasta 2017 Tappuran kenneliin. Nyt mennään jo toista vuotta tukkaputkella Tappuran Rokin a.k.a Simon kanssa. Lajimme näyttää pikkuhiljaa muistuttavan agilityä toki hakumetsässäkin olemme maalimiehiä käyneet ihastuttamassa sekä lampaitakin on liikuteltu muutamaan kertaan. Näin terrieri-ihmiselle, nämä pk-lajit ja paimennus ovat kaikki aivan uutta ja mielenkiinnolla käymme uusien lajien parissa jotain räpeltämässä. Agilitya suunnittelin Simon kanssa harrastavani jopa ihan tavoitteellisesti, matkasta tulee mielenkiintoinen.

Aiempaa kokemusta rotuyhdistystoiminnasta löytyy toisen rodun piiristä, siitäkin huolimatta löysin itseni Suomen Mudiyhdistyksen vuosikokouksesta ja hallituksenriveihin kompuroin ikään kuin vahingossa varajäseneksi. Toivon että voin olla jossain määrin hyödyksi yhdistykselle. Tykkään kyllä puuhailla mudi-ihmisten kanssa, koen että ilmapiiri on hyvin salliva, avoin ja ymmärtäväinen. Nähdään kentillä tai niiden reunoilla!

  Olen Sini Tikkaniemi, hallituksen jäsen. Mudit ovat ilostuttavat elämääni vuodesta 2013, "Kiri" (JMV-2014, FI MVA) TAKE ONE BLUE STRARLIGHT s. 9.10.2013 ja "Joppi" TAKE ONE LUNA LOVEGOOD s. 8.12.2016, lisäksi laumaan kuuluu kaksi pientä villakoiraa. Päälajimme on agility jossa Kirin kanssa kisaammekin 3-luokassa. Toiveissa olisi vielä rakentaa neiti Joppisestakin oivallinen agilitykiituri, hiljaksilleen ollaankin aloiteltu, katsotaan rauhassa mihin se johtaa.

Olen mukana SUMU:n toiminnassa ja järjestämässä koulutustapahtumia. Mahtavinta niissä on mukavat ihmiset ja tietenkin mitä mainioimmat mudit.
   


Copyright 2006-2019 Suomen Mudiyhdistys ry. | suomenmudiyhdistys@gmail.com