|
SUMU:N TOTTELEVAISUUSLEIRI 26.-27.5.2007 |
|
|
Kouluttaja Merja Korte Ryhmän koirakot: Ryhmäläisten kokemuksia ja ajatuksia leiriltä Eeva ja Tarmo Meidän tottis oli ihan hunningolla leirille mentäessä, ja koirakin kävi alussa ihan ylikierroksilla. Ei oltu treenattu juuri ollenkaan, ja olin ollut matkoillakin. Siinä mielessä kaksi päivää muodosti hyvän intensiivikurssin taas tottiksen ihmeelliseen maailmaan. Meidän treenit meni aika vaihtelevasti. Tunnistusnouto eli tunnari meni täysin poskelleen. Ilmeisesti T on oppinut virheellisesti, että ihmisen haju tuodaan kuten esineruudussakin eikä erityisesti sitä oman ihmisen hajua. Eli tunnarissa me tarvitaan tuhansia ja tuhansia toistoja. ”Ope” korostikin, että toko vaatii paljon harjoittelua ja tunnari kuuluu juuri niihin liikkeisiin, joissa koira tarvitsee paljon suoritusvarmuutta. T:n kanssa edettiin ihan niin, että oli vain yksi vieras kapula ja sitten se oma kapula. Epävarmuus ilmenee siten, että koira ottaa kapuloita suuhunsa vuorotellen ennen oikean tuomista ja sitä se ei saisi tehdä. Suuret kiitokset Marille puhtaiden tunnarikapuloiden lainasta!!! Me satiin vielä vinkiksi, että kun koira selviää hyvin puhtaista tunnarikapuloista, joukkoon lisätään esim. 2 tuntia sitten kosketettuja vieraiden kapuloita ja pikkuhiljaa tuoreutetaan niitä vieraitakin kapuloita – eli joukossa on paitsi oman hajun kapula, myös vieraita, juuri kosketettuja kapuloita. Oli meillä hyviäkin liikkeitä. Hyppynouto sujui ihan mallikkaasti. Sen sijaan metalliesine on T:n mielestä todellinen inhoke. Saa nähdä, saadaanko me sitä liikettä koskaan sujumaan. Ruutuun menoa me harjoiteltiin paljon ja se meni hyvin. Merja vei ruutuun pallon ja lähetin T:n ruutuun. Kun koira tuli takaisin pallon kanssa, Merja kävi sillä välin viemässä uuden pallon ruutuun. Näin koira oppi, että vaikka se ei näkisi minun vievän palloa ruutuun, se on siellä kuitenkin! Yksi ruutuun ohjaus otettiin ilman palloa ja koira käskettiin maahan. Viimeisimpänä piti kuitenkin olla taas se palkallinen suoritus. Lisäksi me treenattiin paikallaoloa, luoksetuloa pysähdyksin ja seuraamista. Otettiin myös huvin vuoksi pk-puolen kuvioista henkilöryhmä, kun kerran oli porukkaa paikalla. Eli kyseessä oli työntäyteinen ja mukava viikonloppu. Erityisen antoisaa oli nähdä edistyneempien ohjaajien ja koirien työskentelyä. Monet liikkeet kun ovat meillä vasta edessä päin, joten niiden harjoittelumetoditkin ovat vieraampia. Nyt sai hieman tuntumaa jo kaikkiin liikkeisiin. Kiitos kaikille! Iitu ja Manta Meillähän oli Mantan kanssa treenit vähän sitä sun tätä, kun Mantalla oli se juoksu. Treenattiinkin aina ryhmän vikana ja eri kentällä kuin muut. Mieleen jäi seuraavaa: palkkaukset käännöksiin ja rytminvaihtoihin, jotta saadaan aikaan "piikkejä" joissa koira skarppaa kokeessakin. Hyvästä suorituksesta koiran täytyy saada "taivas repee" palkka. Jos joku liike onnistuu hyvin, sitä ei kannata tehdä enempää. Ja se oppimisen kaava eli 1. Ehdollistaminen 2. Nimi 3. Aika ja 4. Matka. Siinä järjestyksessä pitää opettaa koiralle asiat eikä ”oikotietä onneen” ole. Toisten treeneistä jäi vielä seuraavaa mieleen: ruutuun kutsuminen ja kosketusalustan käyttö (silloin koiran nenä ei ole maassa, kun odottaa palkkaa). Hyvä vinkki oli myös palkkauksessa ”lentävä pallo”. Nyt Manta on aivan hulluna kun palkkaan sitä heittämällä narupallon. Nyt se myös onnistuu ilman kunniakierroksia, kun se on aikaisemmin oppinut tuomaan lelut heti mulle, että kiva kun leikki jatkuis! Marjo ja Vimma Tykkäsin kovasti toko-treeneistä, vaikka ryhmä olikin melkoisen suuri ja tasoltaan kirjava. Kouluttaja oli kokenut, asiastaan innostunut ja hänellä oli selkeä oma käsitys lajista yleensä ja liikkeistä erityisesti. Arvostan kouluttajassa omaa näkemystä ja kykyä ilmaista asiansa ymmärrettävästi, mikä toimi näissä treeneissä moitteetta. Me emme olleet Vimman kanssa treenanneet tokoa viime syksyisen dobberikurssin jälkeen, emmekä kyllä aikoihin sitä ennenkään, mutta Vimma muisti hämmästyttävän hyvin ne liikkeet, joita olemme joskus kokeilleet. Kokeilimme Vimman kanssa paikallaoloa, luoksetulosta pysäytyksiä, hyppynoutoa metalliesineellä, ohjattua noutoa, tunnistusnoutoa, ruutua, merkille lähetystä ja lyhyesti henkilöryhmää sekä kaukokäskyjä (maahan-seiso). Olin harjoitellut osan liikkeistä VOI- ja osan EVL-luokan tapaan, joten sääntökirja olisi syytä tavata huolella. Tunnistusnouto oli ensin hakusessa, mutta toimi loistavasti parin muistutuksen jälkeen. Noudot muutenkin toimivat hyvin. Merkille lähetys meni kerta toisensa jälkeen nappiin, samoin ruutu (VOI tyyliin). Ruutua emme ole muistaneet harjoitella EVL-liikkeenä, mutta otamme sen nyt ohjelmaan. Luoksetulosta pysäytykset ovat meille haasteellisia ja saimme ohjeeksi harjoitella niitä voimakkaasti käskyttämällä ja 'painamalla' vastaan eli 'jyräämällä' koiraa kohti. Emme tällä kertaa ehtineet paneutua meidän perusongelmaan eli seuraamisessa edistämiseen. Kouluttajan mielestä meidän yhteistoimintamme Vimman kanssa oli kohdallaan ja palkitseminenkin sujui. Hän belgiharrastajana totesi Vimman olevan 'Ihan belgi', minkä otimme kohteliaisuutena :). Hän toivotteli meidät tervemenneiksi EVL:ään, mutta ehkä meidän pitää käydä VOI-luokka ensin ;). Hinku hyvään tokoryhmään olisi nyt polttava, vinkkejä sellaisista vastaanotetaan ;). Tokokin on hirmuisen hauska laji! Ulla ja THE ruskea mudi Mocca Moccasiini Mocca (...THE ruskea mudi) ja minä olimme toko-ryhmässä. En ole koskaan kilpaillut tokossa, enkä vuosikausiin edes pk-kokeissa, joten kaikki oli ihan uutta. Läksimme mukaan "ei mikään oppi ojaan kaada" -periaatteella. Meillä ei ole muita tavoitteita kuin elää yhdessä täältä ikuisuuteen onnellisina ja terveinä meidän molempien psyyken ja fysiikan ollessa tasapainossa. Mahdollisimman kauan. Mocca on saanut tottelevaisuudessa "vasemman käden huitaisu" -peruskoulutuksen ilman suoritus- tai pistepaineita. Ainoa asiallinen minulta saamansa tieto on pk-kokeiden sääntökirja ja tuomarin käsikirja, mutta ei se niitä ole lukenut. Positiiviseksi yllätyksekseni se silti pysyi kohtalaisen hyvin aisoissa. Tällaisissa tilanteissa minua tosin harmittaa, etten ole tehnyt sen kanssa juuri mitään. Kokeneena koiraharrastajana tiedän, että Mocalla olisi ollut mahdollisuuksia mihin tahansa mistä sen ohjaaja olisi kunnolla innostunut. Mocan tärkein tehtävä näyttää olevan minun suojelemiseni kaikelta pahalta. Keskellä yötä siirsin sen tämän vuoksi vartioimaan omaa autoaan, minkä se kuulema tekikin erittäin mallikkaasti. Toisaalta nykyisestä kokemattomuudestamme johtuen olimme välillä niin sanotusti ulalla. En hallitse läheskään nykyajan koulutustermejä tai -metodeja, joten esimerkiksi asiallinen ja tärkeä muiden suoritusten seuraaminen ja niiden kommentit eivät aina pysähtyneet tajunnanvirrassani. Ehkäpä sen vuoksi minusta tuntui, että suurin osa ajastamme kului istuskeluun ja seurusteluun. Koiramäärä ryhmässämme oli mielestäni liian suuri yhdelle ohjaajalle. Ryhmän tasojaottelu myöskin saattaisi antaa enemmän jokaiselle jotakin. Toki Mocalle ja minulle sopii erinomaisesti (ja minusta on myös oikeasti hauskaa) istuskelu ja seurustelu. Se onkin vahvin lajini koiraharrastuksissa. Sunnuntain aamupäivä menikin sitten makoillessa. Ei niinkään tietoa sulatellessa, vaan lievässä kuumeessa, pahoinvoinnissa ja päänsäryssä, mistä tuskin leirin järjestäjää voi asettaa vastuuseen. Olen pitkän elämäni aikana osallistunut kymmenille koiraleireille. Ajat varmaan ovat yleisestikin muuttuneet, mutta kyllä Mustiala paikkana oli suorastaan ylellinen leireilyyn. Hyvät kentät, hyvää ruokaa, siistit kauniit huoneet ja valkoiset lakanat talon puolesta! Maastoissa emme käyneet, mutta jos niitäkin löytyy, ei parempaa koulutusleireily- tai koiratapahtumapaikkaa voisi edes kuvitella. Anni suoriutui tehtävästään leirimaestrona erinomaisesti. Hän piti hyvää huolta siitä, että leiriläiset tiesivät mitä missäkin tapahtuu ja saivat mitä halusivat, jos suinkin oli mahdollisuuksia toiveita toteuttaa. Mikä hauskinta, maestro Anni teki kaiken iloisin mielin hymy huulessa. Itse asiassa leirillä vallitsi mukava, riidaton ilmapiiri sekä koirien että ohjaajien keskuudessa. Ja säätkin suosivat... |