Uutisia ja ajankohtaista vuonna 2012





Muistutus: Sinisenkoiran syndrooma-tutkimus

Bernin yliopistossa on meneillään professori Tosso Leebin johtama tutkimus, jonka tarkoitus on selvittää miksi eri roduissa joillain sinisillä koirilla tavataan karvatupen kehityshäiriötä. Sairautta kutsutaan sinisenkoiran syndroomaksi (blue dog syndrome) tai color dilution alopeciaksi (CDA).

Myös mudit ovat mukana tutkimuksessa. Tutkimukseen voivat osallistua tuhkanharmaat (siniset) normaaliturkkiset, yli 2-vuotiaat mudit sekä nuoremmat koirat, joilla on jo sinisille koirille tyypillisiä karvamuutoksia, esimerkiksi karvattomat korvalehdet. Tutkimukseen voi osallistua lähettämällä koiran verinäytteen tutkimusryhmälle.

Tutkimukseen tarvitaan sekä normaaliturkkisia että karvaongelmaisia mudeja. Jos tutkimusryhmä saa noin neljäkymmentä DNA-näytettä tuhkanharmaista mudeista, he todennäköisesti voivat paikantaa geenin tai geenit, jotka aiheuttavat karvaongelmia. Kun geeni on paikannettu, voidaan laatia geenitesti, jota kasvattajat voivat käyttää jalostuksessa apuna.

Tutkimusryhmän englanninkieliset kotisivut löytyvät täältä.

Sivulla on verinäytteenotto-ohje PDF, jonka ohessa on lomake, jossa pyydetään kuvailemaan koiran karvapeitettä. Lisäksi tutkimusryhmä tarvitsee koiran sukutaulun sekä mahdollisesti valokuvia karvamuutoksista. Sukutaulukopion ja valokuvat voi toimittaa myös sähköisenä. Jos koiralla on eläinlääkärin diagnoosi sinisenkoiran syndroomasta, muista mainita myös se. Eläinlääkäri voi diagnosoida sinisenkoiran syndrooman varmuudella ihobiopsiasta.

Suomen Mudiyhdistys - SUMU ry on vuonna 2009 päättänyt tukea sinisen koiran syndrooman tutkimusta mudeilla siten, että yhdistys maksaa jäsenilleen puolet tai maksimissaan 20 euroa takaisin verinäytteen oton kustannuksista eläinlääkärin kuittia vastaan. Tuki on edelleen vuonna 2012 voimassa!

Kun käytte otattamassa verinäytteen eläinlääkärillä, lähettäkää eläinlääkärin kuitti ja tilinumeronne rahastonhoitajalle. Kuittia vastaan saatte max 20 euroa takaisin.

Osallistuthan Sinäkin terveystalkoisiin, kiitos!





Menneet tapahtumat

25.-26.2.2012 SUMU ry:n agilitymestaruuskisat Vantaalla HSKH:n kisojen yhteydessä. Tulokseen otettiin huomioon A- ja B-radat. Rotumestaruuksiin osallistui viisi mudia.

Medi 1 (A/B):
mn Mustapippurin Päivänsäde "Muru" & Terhi Multamäki 5,48 / 5

Maksi 2 (A/B):
mu Takkutukan Uudet Kujeet "Luksi" & Laura Lindeman 0 / 0

Medi 3 (A/B):
mu Vimmatun Särmäsälli "Pantse" & Taneli Ikäheimo 0 / hyl
mn Mustantassun Sorja Sabotaasi "Vimma" & Marjo Hytönen hyl / hyl

Maksi 3 (A/B):
mu Saunatytön Belmiro "Miro" & Anne Juntunen 5 / 5

Vuoden 2012 agilityn rotumestari on Takkutukan Uudet Kujeet "Luksi". Luksi sai samalla puuttuvat nollat kakkosluokasta ja nousi kolmosiin. Yhdistys onnittelee voittajia.


Yllä olevat kuvat © Jukka Pätynen. Yhdistys kiittää luvasta saada käyttää kuvia.

5.5.2012 Palveluskoiratapahtuma Tuomarinkartanossa Helsingissä. Mudien tuomari Harri Lehkonen.

11.-13.5.2012 Agility-tokoleiri Kiteellä. Leirikuvia löytyy täältä.

26.5.2012 Mudi-treffit ja yhdistyksen kevätkokous Tuusulan Jokelassa.

9.-10.6.2012 Tottelevaisuuden SM-kilpailut Kuopiossa. Yhdistyksen joukkueeseen osallistui kolme mudia: Kisbíró Csokor "Savu" & Annika Vaahtoranta (AVO), Szofogadas Eji "Seci" & Salla Vornanen (AVO) sekä Takkutukan Uudet Kujeet "Luksi" & Laura Lindeman (EVL). Savun tulos oli 133p, AVO3. Seci meni valitettavasti ulos kehästä etsiessään noutokapulaa ja tuli hylätyksi. Luksin tulos oli 200,5p, EVL3. Joukkueen sijoitus oli 63./68.


kuva: Antti Vaahtoranta

29.6.-1.7.2012 Agility-pk-tottis-leiri Inkoossa.

29.7.2012 SUMU ry:n match show Turussa Metsämäen parkkipaikalla. Ilmoittautuminen klo 11 alkaen, arvostelu alkaa 12.00. Tuomarit: pennut (alle 12kk) Silja Åkerfelt, pienet koirat (alle 40cm) Johanna Öhman (kennel Allegranden), isot koirat (yli 40cm) Eeva-Stiina Hatakka. Lisäksi lapsi&koira-luokka. Hinnat: lapsi&koira 4 euroa, muut 6 euroa. Yhteistyössä Turun Lemmikkiasema ja Sam's Field.

9.9.2012 Pk-rotumestaruudet Turussa. TKK:n järjestämään kokeeseen osallistui kahdeksan mudia; yksi viestille, kaksi hakuun ja viisi jäljelle. Yksi jälkikoira joutui perumaan tulonsa viime hetkellä.

Kokeen tulokset:

PAVI 1

mu Mustapippurin Päivänpaiste "Konna" & Pia Järvinen & Matti Viljamaa kesk. -

PAHA 1

mu Takkutukan Teräsmies "Veikko" & Aino Hirvonen t 90 m 180 yht 270 HK1 I

PAHA 2

mu Takkutukan Rekkamies "Miska" & Minna Mynttinen t 88 m 141 yht 229 -

PAJÄ 1

mn Black Wizard's Basic Element "Helmi" & Nina Nihtilä t 81 m 194 yht 275 JK1 I

PAJÄ 3

mu Keckefogó Babér "Otus" & Minna Kelho kesk.
mn Takkutukan Superlatiivi "Manta" & Eeva-Stiina Hatakka t 88 m 52 yht 140 -
mu Takkutukan Uudet Kujeet "Luksi" & Laura Lindeman t 90 m 194 yht 284 JK3 I Rotumestari 2012
mu Vimmatun Särmäsälli "Pantse" & Taneli Ikäheimo t 81 m 173 yht 253 JK3 II

Kuvia kokeesta:
Sanna Vainionpää
Johanna Pihala

Lemmikkipalstojen PetTV:n video näkyvissä 25.9.2012 asti.

6.12.2012 Uusi tottelevaisuusvalio! Takkutukan Uudet Kujeet "Luksi" sekä om. & ohj. Laura Lindeman saavuttivat kolmannen ykköstuloksen Pauli Härkösen tuomaroimana EVL:ssa Varkaudessa itsenäisyyspäivänä pistein 280,5. Luksin aiemmat ykköset on 21.6.2011 Mikkelistä Riikka Pulliaiselta 286p ja 14.10.2012 Kouvolasta Riikka Pulliaiselta 257,5p. Vaadittu näyttelytulos koiralla on jo entuudestaan, joten siitä tuli FI TVA. Yhdistys onnittelee koirakkoa! Luksi on Suomen mudien neljäs tottelevaisuusvalio, aiemmat ovat Szófogadás Harminc Harmas "Nippe", Madraz-Bunda Azazello "Temppu" (Luksin isä) sekä Uncia du Clos Saint-Joseph "Buda".





Uutisarkistot

2011, 2010, 2009, 2008, 2007 ja 2006



Sivun kuvat © Oona Mäki ja Sanna Laine-Evans

Copyright © 2006-2012 Suomen Mudiyhdistys ry. | webmaster laura(at)fungii.org