1. Esittele itsesi ja koirasi.

Laura Lindeman, tällä hetkellä Mikkelissä, kotoisin Helsingistä, ja toivottavasti päätyy vielä jonnekin korpeen. Luksi, jota kylläkin enemmän töppöseksi kutsutaan, on takkutukkalasta lokakuussa 2008 haettu mudinpoikanen, joka tosin ei enää ainakaan omasta mielestään ole mikään poikanen, vaan ihan oikea mies. Kerrostalokaksiossa kanssamme asuu mies ja hänen saksanseisojanarttunsa sekä lauma kesyhiiriä, joita hyvin pienimuotoisesti kasvatan. Elämäni pyörii hyvin pitkälti koirajuttujen ympärillä ja jonkun viisaan lausuma "mitä enemmän tapaan ihmisiä, sitä enemmän rakastan koiraani" kuvaa minuakin oikein osuvasti. Minulle koira on kuitenkin ehdottomasti ja tietoisesti eläin, ei pieni ihminen. Sillä on eläimen tarpeet ja vietit ja se on onnellinen tullessaan kohdeltuna eläimenä.

2. Kerro menneestä tokovuodesta.

Luksista kypsyi koevalmis suhteellisen myöhään mutta kuitenkin äkkiä. Kevättalvella 2010 (koira 1,5v) en edes ajatellut sen ilmoittamista kokeeseen, sen verran kesken se oli sekä henkisesti että myös teknisesti osaamisensa suhteen. "Aikuistuminen" tapahtui loppukeväästä hujauksessa ja muutaman möllikokeen jälkeen ilmoitin sen ensimmäiseen viralliseen kokeeseen kesäkuussa Pieksämäelle. Nappasimme heti hienosti ALO1-tuloksen pisteillä 191p. Heinäkuun lopussa osallistuimme SUMU:n TOKO-SM-joukkueeseen, sieltä ALO1 175p. Elokuun viimeisenä viikonloppuna haettiin Ristiinasta viimeinen ALO1 pistein 195p ja ansaittiin näin TK1-koulutustunnus. Avoimen luokan liikkeet oli ihan hyvällä mallilla ja ykkönen saatiin sieltäkin ensiyrittämällä lokakuussa. Loppuvuosi keskityttiin bh-kokeen ja tokon voittajaluokan uusien liikkeiden opetteluun.

Luksi on ensimmäinen harrastuskoirani, vaikkakaan ei ensimmäinen koirani, mutta kaikki harrastusjutut on olleet uusia ja ihmeellisiä. Ohjaajan koejännitys oli aivan järkyttävää ja näin jälkein päin ajatellen on todella ihme etten kertaakaan esimerkiksi pyörtynyt kehään!

3. Tämän vuoden tavoitteet?

FI TVA, tai ainakin aloittaa evl-ykkösten metsästys tositarkoituksella, jos se on yhtä työlästä kuin voittajaluokassakin... Tokouran osalta ei muuta, arvokisat menevät liian pilkun viilaamiseksi minun makuuni, eikä tällä hetkellä ainakaan riitä motivaatio.

4. Miten valmistaudut kokeeseen?

Toistaiseksi en ole onnistunut määrittelemään ideaalia tapaa edellisten päivien viettoon. Liian vähällä liikunnalla ja aktiviteetilla pidetty koira lähtee kokeessa hallinnasta, ja liian tiukasti edelliseen päivään asti treenattu ja rasitettu koira ei ole parhaimmassa mahdollisessa vireessä koepäivänä. En anna koiralle koepäivää edeltävänä iltana täyttä annosta ruokaa, tosin en tiedä onko tämä enemmän opittu uskomus kuin meille oikeasti oleellinen valmistautumisen osa. Tavarat pakkaan valmiiksi edellisenä iltana. Vietän unettoman yön ja lähden järjestään joka kerta superväsyneenä kokeeseen. Koepäivänä en ole hyvää seuraa enkä mielelläni oikeastaan paljoa tuttujen kanssa höpöttelekään; ennen koetta on niin kauhea jännitys ja kokeen jälkeen yleensä päänsärky ja todella tyhjiin imetty olo.

5. Jännitätkö kokeissa käyntiä? vaikuttaako se koiraasi?

Kuten ylempää varmaan jo tuli ilmi, kyllä jännitän. Olen yrittänyt analysoida mitä ja miksi stressaan, mutta en oikein ole päässyt syvälle sisimpääni. Mikä on kauheinta mitä kokeessa voi tapahtua? Koira karkaa kehästä, pistää ihan ranttaliksi, meille nauretaan, suorituksemme keskeytetään ja saadaan kilpailukielto? Entä sitten? Kallistun ehkä enemmän toiseen suuntaan - jännitän sitä pystymmekö tekemään parhaamme ja onnistuuko kaikki niin hyvin kuin pitäisi ja tiedän olevan realistista. Olen aika pitkälti perfektionisti muillakin elämäni alueilla. Jännitys on minulle helpompaa kestää jos kaikki riippuu vain itsestä, mutta tokokokeissa joudun stressaamaan myös koiran osalta...

Luksi ei reagoi jännitykseeni ainakaan paineistumalla tai lamaantumalla suorituksen aikana. Aiemmin ajattelin, että ei se reagoi oikein mitenkään, mutta nyttemmin olen tainnut keksiä ainakin yhden asian. Kehän reunalla vuoroa odotellessamme koirani murisee toisille koirille. Mikään sosiaalisuuden perikuva se ei ole muutenkaan, ja murinan kanssa tehdään töitä arjessakin, mutta ennen koetta käytös kohoaa potenssiin sata. Olen arvellut, että koira tulkitsee minun jännityksen epävarmuudeksi - ihan oikein sinänsä - ja yhdistää sen siihen tilanteeseen. Minun ei ole hyvä olla enkä huolehdi meistä, joten koirani yrittää ottaa ohjat käsiinsä ja pitää vieraat loitolla.

6. Kerro jokin mieleen jäänyt tapahtuma tokokokeesta/kisasta.

No vaikkapa TOKO-SM 2010 Imatralla. Joukkuekisapäivä oli varmaan sen kesän ainoa sateinen päivä, ja silloin kyllä satoikin sitten koko kesän edestä. Luksi oli tehnyt ihan hyvää työtä, ja luoksetulon (alokasluokka) alkukin oli oikein hieno. Muutama metri ennen minua koira kuitenkin pysähtyi ja ravisteli itseään hyvin hartaasti. Pisaroiden mukana taisi lentää ajatuksetkin päästä, sillä koira jäi seisomaan eteeni sen näköisenä että mitäs tässä olikaan tarkoitus tehdä. Älysin onneksi toistaa käskyn ja saatiin liikkeestä vielä 8.

7. Muistele ensimmäistä tokokoettanne. kuinka olette kehittyneet siitä?

Tiedän itse mitä kehässä tapahtuu ja kuinka siellä kuuluu olla. Ensimmäisillä kerroilla jännitti hurjasti ihan vaan sekin, mahdanko tehdä jotain niin kiellettyä että saan kenkää siksi. Varmaan olen myös kehittänyt luottoa koiraan; se pysyy kehässä eikä lyö hanskoja tiskiin kesken kaiken, mitä ekalla kerralla jännitin sitäkin.

8. Parasta mudissa tokokoirana?

Kun koiran ja ohjaajan suhde on kunnossa ja yksilölle sopiva motivointikeino löytynyt, mudi on oikein kiitollinen koulutettava. Se jaksaa paljon ja se yrittää parhaansa, se todella haluaa ymmärtää ja onnistua. Se rakastaa haasteita eikä mikään ole niin hienoa kuin lopulta ymmärtää mistä ansaitsee palkkansa! Toisaalta se ei kuitenkaan ole "tosikko", vaan silmäkulmassa säilyy mudimainen pilke.

9. Anna joku vinkki aloittelevalle tokoharrastajalle!

"Vaatiminen ei tarkoita koiran pakottamista. Vaatiminen tarkoittaa, että ohjaaja pitää kiinni siitä, mikä on vahvisteen ehtona. Ei vaadi yhtäkkiä vähän enemmän ja seuraavana hetkenä vähemmän; vaatii riittävästi, mutta ei liikaa." (nimetön kirjoittaja Lemmikkipalstoilla)

Tämä kiteyttää minusta erinomaisesti tokon hienouden ja hankaluuden. Itselleni on ollut ehdottomasti vaikeinta vaatiminen ja nimenomaan kriteerin määrittely ja siitä kiinni pitäminen. Älä koskaan palkkaa säälistä tai "kyllä sen nyt jo pitää saada vähän palkkaa kaikesta yrittämisestä" jos suoritukset ovat vain sinne päin. Loppujen lopuksi teet vain hallaa koiran oppimiselle ja suhteellenne, jos tänään kelpaa sinnepäin ja huomenna odotat saavasi täydellisen suorituksen. Ylempien luokkien kaukokäskyissä ja luoksetulossa&sen pysäytyksissä tämä on ollut kaikkein hankalinta käytännössä. Itselle jää hyvin lyhyt aika analysoida oliko koiran suoritus riittävän hyvä palkattavaksi vai ei, ja eräänkin kerran olen vain hyytynyt ja toljottanut koiraa miettien että niin, palkkaanko vai enkö...

Vinkkini on siis se, että mieti etukäteen millä tasolla koira on treenaamassanne asiassa ja millä tavalla odotat harjoituksen vievän sitä eteenpäin. Keskity asiaan sataprosenttisesti - jos et itse keskity, älä oleta että koirasikaan keskittyy. Jos tulee ajatuskatko, kuten yllä selitin itselleni joskus käyvän, pidä ehdottomasti tauko äläkä räpellä eteenpäin ennen kuin olet miettinyt mitä kannattaa tehdä. Ihmiset keskimäärin treenaa aika paljon vailla mitään mielikuvaa siitä, mitä ne yrittää koiralle juuri sillä harjoituksella opettaa. Tärkeää ei ole määrä, vaan laatu - koira oppii ihan koko ajan, ei vain silloin kun sinä niin haluat!